Joonan saatuani imetys ei lähtenyt sujumaan kunnolla saamistani avusta, tuesta ja neuvoista huolimatta.. Imetys ei ollut minua varten, enkä tykännyt siitä. Eihän niin saa toki sanoa ääneen vaikka niin ajattelisikin. Pidin lasta ihokontaktissa. Heräsin öisin pumppaamaan vaikkei lapsi herännyt, herätin lastani syömään kolmen tunnin välein. Join vettä litrakaupalla. Yritin syödä paljon ja monipuolisesti. En kuitenkaan yrittänyt riittävästi. Kyllä se olisi onnistunut jos olisin yrittänyt kovemmin. Istuin puoli tuntia kuumassa suihkussa, jotta maito olisi alkanut herumaan ja lapseni olisi saanut edes vähän tuota mittatilauksella valmistettua ihmeainetta, jota rintamaidoksi kutsutaan. Jokainen imetyskerta päättyi kuitenkin huutoon ja korvikepullon lämmittämiseen. Sitten jokainen imetyskerta alkoikin huudolla. Lopulta huudon alkamiseen riitti, että otin lapseni syliin. Minä, hänen oma äitinsä.
Päätin luovuttaa. Olin huono äiti. Joonasta piti tulla allerginen kaikelle mahdolliselle (toistaiseksi on paljastunut vasta laktoosi-intoleranssi) ja sille piti tulla korvatulehduskierrettä (vuoden iässä oli tämä vaiva kerran) ja ties mitä kaikkea. Se ei saanut riittävästi läheisyyttä, eikä sen tarpeet tulleet tyydytetyiksi. Koska olin huono äiti, en enää imettänyt.
Näin minut saatiin tuntemaan itseni huonoksi, epäonnistuneeksi äidiksi. Kaiken lisäksi olin vielä nuori ja tyhmä, joten enhän minä mitään osannut, ymmärtänyt tai edes halunnut ymmärtää. Sain tuomitsevia katseita ja hymähdyksiä, kun syötin pientä vauvaa yleisellä paikalla PULLOSTA. Yritin etsiä usein hieman rauhallisempaa nurkkausta tai tyhjää lastenhoitohuonetta. Avoimessa päiväkodissa käynnit yritin sijoittaa ruoka-aikojen ulkopuolelle.
Tässä niitä kommentteja ja sivulauseista ja rivien väleistä luettuja viestejä joita sain tuolloin kuulla.
Nyt reilu 7 vuotta myöhemmin omaan hyvän itsetunnon, pari vuotta enemmän ikää ;), rutkasti enemmän elämänkokemusta niin äitinä olosta kuin muustakin. Nyt katsoisin noita muita äitejä, viisastelevia mummoja ja tuntemattomia ohikulkijoita pitkin nenänvarttani ja tarvittaessa osaisin perustella miljoonalla eri tavalla miksi en Joonaa tuolloin imettänyt, enkä imettäisi tänäänkään, mikäli tilanne ja olosuhteet olisivat samat. Ennen kaikke atänä päivänä, en kokisi tarvetta perustella aihetta millään tavalla. Mitä se kenellekkään kuuluu.
Nyt minulla on Meea. Meeaa imetän. Imetyksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa ja se on sujunut alusta saakka helposti. Se tuntuu luonnolliselta ja mukavalta ja ne hetket ovat nautinnollisia niin minulle kuin Meeallekin.
Nyt minä imetän ja saan nähdä skaalan toisen pään. Täytyyhän sen saada muutakin kuin tissiä. Kai nyt edes velliä annat pullosta iltaisin? Koska aiot lopettaa imetyksen? ..kun Meea on puoli vuotias? ..et kai ainakaan vuotta pitempään ajatellut jatkaa? Ostoskeskuksissa kaivan rintani esiin juuri silloin kun lapselle tulee nälkä. En piiloudu, enkä suostu mennä vessoihin imettämään. Ja taas minua katsotaan pitkään ja kummeksuen.
Onko mikään tämän asian suhteen koskaan hyvä?
En tiedä kuinka pitkään imetän. En osaa etukäteen sanoa kuinka kauan se meistä molemmista tuntuu mielekkäältä. Enköhän kuitenkin lopeta ennen kuin Meea kouluun menee :D Älkää huolehtiko.
En suunnitellut etukäteen Joonan imetyksen lopettamista. Enkä suunnittele sitä nyt Meeankaan kohdalla. Miksei meistä jokainen voi tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ei kai ketään arvostella senkään mukaan, että syöttääkö lapselleen porkkanaa vai perunaa, tai tekeekö sen haarukalla vai lusikalla.
Tulevaisuudeessa selvinnee kuinka sairaita tai kieroutuneita mun lapsista tulee, koska niitä on tai ei ole imetetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti