Tervetuloa lukemaan blogia elävästä elämästä.

Sivut

maanantai 20. elokuuta 2012

Ei mitään erikoista..

Viikonloppu takana ja täten myös mun äidin 50-vuotisjuhlat. Tuollainen 450km yhteensuuntaan viikonloppureissu kyllä verottaa voimia. Perjantaina ajettiin sinne ja sunnuntaina takas. Ei mikään kevyt rutistus, vaikka kai sitä voi sanoa, että ollaan tähän totuttu. Yleensä ollaan kyllä menty niin että ollaan ehditty pari-kolme päivää perillä olla. Juhlat meni ilmeisen hyvin. Niko hoiti oman osuutensa juhlatunnelmasta huolehtimalla musiikista ja sen laadusta (joka oli vieraiden, jotka suurin osa viidenkympin ja kuoleman väliltä, mielestä mitä mainiointa O.O ), kun minä taas puuhastelin keittiössä ruokien ja drinksujen parissa. Se sopi minulle oikein hyvin, koska huomasin vieraiden saapuessa et paikalla olleista noin 50 sukulaisesta (lisäksi sitten vielä äidin kavereita..) pystyin nimeämään vain muutaman, he kuitenkin tuntuivat kaikki tuntevan minut. Eli keittiö sopivana pakopaikkana kelpasi paremmin kuin hyvin. Huomasin myös, että minusta ei ole edelleenkään tullut niin perhekeskeistä kuin ehkä haluaisin ja tällainen sukukokoontuminen sai oloni lähinnä ahdistuneeksi.

No, kaikki meni kai hyvin ja ainakin ruoka ja juoma oli hyvää niin mun kuin vieraidenkin mielestä :)

Muuten meille ei kai kummempia kuulu, arki pyörii ja mä kirjottelen blogia lähinnä vaan siirtääkseni pyykkäystä ja siivoamista taas vähän tuonnemmaksi. :D

Mainittakooon nyt vielä: tupakoimatta 7 viikkoa! Tuntuu iäisyydeltä ja tupakkaa tekee edelleen mieli. Ei enää päivittäin, mutta silti usein. Eikä samalla tavalla kuin ensimmäisinä päivinä, mutta silti kuitenkin. Loppuukohan tämä koskaan?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kesälomareissun yhteenveto :)

Ajattelin tehdä tästä tällaisen kuvitetun tarinan :) (Huomaatte kyllä missä osin on kameran olemassaolo unohtunut ihan täysin.. )

Perjantaina (20.7.) pakkauduimme autoon kaikkine tavaroinemme, minä ja Joona. Auton nokka kohti Vaasaa ja Katjaa ja Mioa. Ensimmäinen välipysähdys oli Kokkolan Amarillo. Ihan vaan siitä syystä, että mulla oli tehnyt mieli Amarillon hampurilaista jo varmaan kaksi viikkoa ennen reissua, mutten ollut sitä voinut käydä syömässä, koska kaikki vähäiset rahat piti säästää lomareissua varten. Ja lomallakin on pakko syödä, niin miksei sitten vaikka siellä Amarillossa :)

Vaasan selviydyttiin hyvissä ajoin ja oli ihana nähdä Katjaa ja Mioa. Mio oli kasvanut taas ihan hirveästi (reilu 1v pojan nassikka). Joona taisi olla eniten innoissaan Leo-koiran jälleennäkemisestä.
Olla möllötettiin, tekemättä sen kummempia ja se oli just hyvä. Oli mukava jutella pitkästä aikaa ja olla vaan. Katja leipoi meille hyvää pizzaa, josta riitti meille evästä vielä seuraavan päivän seikailuihinkin.



Wasalandia





Nämä vekottimet ei ole korkeanpaikankammosta äitiä varten tehty..


Äitiä pelotti, mutta ei onneksi näy kuvassa.. :)


Kuskilla kieli keskellä suuta..

Tähän piti mennä ku isompaan ei herra vielä uskaltanut.. (en tiedä oisko uskaltanu äitikään..)




Katjan tekemä pizza, grillissä lämmitettynä. Hyvin maistui!

Mikä lie koskenlasku hommeli olikaan, mutta ehdoton suosikki, niin äidille kuin lapsellekin :)


Wasalandian jälkeen ajettiin Seinäjoelle yön viettoon. Joona pääsi ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi ja hotellin alakerran ravontolassa maistui illallinen.. Mikäs muukaan rafla, kuin se Amarillo. Jos olisin tämän tiennyt edellisenä päivänä, niin oisin ehkä syönyt Kokkolassa jossain muussa ravintolassa. Rajansa kaikella kuitenkin. :)


Hyvin nukutun yön jälkeen Team Kyrö-Robinsonin huone näyttää tältä :D

Hotelliyön kohokohta oli ehdottomasti aamupala, ainakin Joonan mielestä :)











Aamupalan jälkeen startattiin kohti Tuuria. Tuurissa lapsille ilmaiseen tivoliin :)



Nähtiin ihan oikea Monsteriauto!

Ja shoppailtiin pojalle edustuskamppeet mummon 50-vuotisjuhliin.















Tuurista me ajeltiin vielä illaksi Helsinkiin. Seuraavassa luvassa kuvasatoa niiltä kahdelta viikolta, jotka Helsingissä Reijan luona punkkasin. Joona oli vain viikon ennen isänsä luo menoa.


 Rannalle päästiin..

Kotiin viemisinä oli jokaisella lapsella noin 7kg hiekaa päässä..


Puistoiltiin ja uitiin useampana päivänä Piikapuistossa.  Saivat tytötkin vähän kesälomaa meidän ansiosta, kun Reija-raukka puursi töissä kaikki päivät..








Tämä on sellainen asia, mistä voisi Oulu ja varmasti monet muutkin Suomen kaupungit ottaa mallia; Helsingin leikkipuistotoiminta! Kesäisin leikkipuistoissa on ohjattua toimintaa joka arkipäivä ja lisäksi ilmainen puistoruokailu lapsille. Eli mukaan otetaan vaan ruokailuvälineet ja joka arkipäivä puistossa tarjoillaan lapsille lämmin ateria ilmaiseksi. Ja noita uima-altaita voisi myös rakentaa näillekin leveysasteille. :)





Sitten käytiin tyttöjen kanssa vähän rilluttelemassa..

Oli joku ReggaeFridays-tapahtuma Kalasatamassa ihan ulkosalla. Ihan tervetullutta vaihtelua kalliiseen clubbailuun; ei maksuja ja mukana omat pussikaljat :)

Minusta ei hirveesti ole kuvia koko reissulta, mutta tässä yksi hyvä todiste siitä ettei se haittaa.. :) Ei ne olis kovin julkaisukelpoisia kuitenkaan..








Seuraavana päivänä suunnattiin Serenaan. Mukava tuollainen leikkialue lapsille, että äidit voi ottaa arskaa kalliolla ja lapset puuhastella rauhassa turvallisen syvyisessä vedessä. Käytiin me niissä hurjemmissakin liukumäissä, mutta niistä sekä sisätiloista ei näytä kuvamateriaalia kertyneen.




Välillä täytyy vähän levähtää..

..ja syödä.













Pääsin juhlistamaan myös Melisan kastejuhlaa, ennen kotiin lähtöä. En ole ennen ollut katolisessa kastejuhlassa/ristiäisissä, niin ole ihan mielenkiintoinen kokemus ja toimituksena erilainen kun tutumpi luterilainen. Kaunis tilaisuus kaikin puolin.



 Pyhän Henrikin Kirkko

Juhlaväki saapuu..

(Meidän Pikku-David jää mua lyhyemmäksi vaikka seisoo porrasta ylempänä.. :D )

Kirkon ovella Melisa vanhempien ja kummien, sekä papin kanssa. (Kai se on katolisessakin kirkossa pappi??)



Virallisuuksien jälkeen..

 Juhlakalu <3
..ja juhlahumua kakunsyönnin merkeissä.












Sunnuntaina 5.8. ajelin takaisin kotiin ylhäässä yksinäisyydessäni, yhden pysähdyksen taktiikalla :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Paluu arkeen..

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta ystäväiset hyvät! Mulla on vieläki mega super hyper jumbo postaus meidän kesälomareissusta tekemättä, TIEDÄN!!

Tänään on kuitenkin tärkeämpää ajateltavaa kun mun rakas Joona oli ekaa päivää eskarissa!! Niin iso poika jo.. Aamulla mentiin päiväkodille, josta ilmoitettiin, että eskarit onkin siirretty koululle (joka onneksi ihan vieressä). Tästä oli pitänyt tulla postia kotiin kaikille, vaan eipä meille tullut. Nooh käpyttelimme koululle ja siellä selvis että kahdesta eskariryhmästä Joonan ryhmäkin oli muuttunut. O.O Paljon uutta ja odottamatonta yhdelle aamulle. Oikeastaan ihan hyvä näin koska ryhmä johon Joonan piti mennä sisältää puolipäiväeskarit ja siellä on 1 opettaja ja 13 lasta. Tähän ryhmään Joonan entisestä ryhmästä siirtyi pari tyttöä. Toisessa ryhmässä, johon Joona nyt sitten loppujen lopuksi meni, on 2 opettajaa ja 15 lasta, jotka kaikki täysipäiväisiä. Tähän ryhmään siirtyi Joonan vanhasta ryhmästä kaikki eskari-ikäiset pojat ja pari tyttöä.

Joona sai tänään ensimmäisen perintökalleuden kun ennen lähtöä aamulla annoin hänelle minun lapsena saamani hopea kaulaketjun. Sitä on ylpeänä kannettu.

Hyvin oli eka eskaripäivä sujunut. Joona aloittaa nyt vähän rauhallisesti 2,5kk loman jälkeen ja käy ensimmäiset 2 viikkoa vain puolipäiväisenä eli 8.30-12.30, jonka jälkeen siirrytään kokopäivä-arkeen.

Lupaan saada tällä viikolla aikaiseksi sen kesäloma postauksen, kuvineen kaikkineen :) Onhan mulla 4h päivässä aikaa itsekseni nörtteillä :)

Nyt lähdetään katsomaan löytyykö jostain meille vielä mustikoita piirakkaa varten. Metsästä, ei torilta :D