Yksin - yhdessä - onnellinen

Olen yksinhuoltaja. Uusioperhe ehkä myös...vai hajonnut sellainen? Onko minulle olemassa jokin lokero johon kuulun? Minulla on kaksi lasta, joilla eri isät. Kummastakin olen eronnut. Lapsilla on eri sukunimet. Joona usein pohtii perheensä rakennetta. Siihen kuuluu iskä ja pikkuveli Helsingissä. Myös pikkuveljen äiti. Sitten on Oulussa äiti ja pikkusisko ja pikkusiskon isä. Siinä on Joonan perhe. Joonan perheeseen kuuluu neljä aikuista ja kolme lasta. Nämä ihmiset asuvat neljässä eri osoitteessa.

Jos minulta kysytään mikä on minun perhe, vastaan, että minä ja kaksi lastani. Olenko minä jotenkin ahdasmielisempi perhekäsitysten äärellä? Me kolme asumme samassa osoitteessa. Olen verisukua lapsistani kummallekin. Me emme kuitenkaan jaa esim. samaa sukunimeä. Ystäväni pohti omassa blogissaan vaimoutumisensa myötä tulleita muutoksia ja koki perheensä jotenkin yhtenäisemmäksi nyt kun heillä kaikilla on sama sukunimi. Meidän perhe ei kuitenkaan ole yhtään sen vähemmän yhtenäinen vaikka Joonalla onkin isänsä sukunimi, eikä hän lapsena ole minulle vähemmän läheinen vaikka Meeallaonkin oma sukunimeni. Enkä usko, että olisin sukunimeäni vaihtamassa enää vaikka prinssini jostain löytäisinkin ja päättäisin naimisiin mennä. Uskallan epäillä koko kuviota :D

Samaisessa tekstissä ystäväni pohti myös sukupuolirooleja ja "naisen asemaan alistumista". Itsehän olen sinkku ihan omasta vapaasta tahdostani. Mieheltä vaaditaan paljon, jotta edes harkitsisin minkään asteen parisuhteeseen aloittamista. Lisähaastetta antaa, että viihdyn sinkkuna. Viihdyn villinä ja vapaana, mutta inhoan yksinäisyyttä. Tahdon seuraa ja huomiota, mutta en ole valmis jakamaan arkeani ja arvojani. Mutta ennen kaikkea en suostu "alistumaan" mihinkään sukupuolirooliin. En ole kodin hengetär, en hoida kotia, enkä tykkää kokata. Toki on olemassa naisia jotka siitä pitävät ja sallittakoon se heille (tervetuloa meillekin siivoamaan). Mä en ole vaimo-ainesta. Kotityöt tulee jakaa 50-50 tai mieluummin vielä niin että mies hoitaisi enemmän kuin minä. Mielestäni talossa ei ole yhtään asiaa joka olisi niin sanottu naisten työ. Vastaavasti minun maailmassani ei myöskään ole miesten töitä (paitsi viemärin hajulukot ja suihkun viemärin saa putsata ihan joku muu kuin minä, koska laatta lentää muuten) Esim autosta vaihdan renkaat varmasti ihan yhtä sujuvasti kuin suurin osa miehistäkin. Vuokratalossa asuvana voin todeta että korjaustyöt kuuluu isännöitsijälle :P Toki nakitan erittäin mielelläni niin perinteisiä naisten kuin miestenkin töitä ihan kenelle vaan joka on niitä halukas tekemään. Sukupuolesta riippumatta.

Suuri syy varmasti tällaisesta sukupuolijaottelusta kotihommien suhteen luopumiseen on ollut se, että suuren osan aikuisiästäni olen asunut yksin ja yksin lapsen/lasten kanssa. Ja että olen sinkkuäidin kasvattama. Josta myös johtunee osittain vaativaisuuteni. Tiedän, että yksin pärjää ja voi olla onnellinen. Siihen ei puolisoa tarvita. Olen mielummin yksin kuin parisuhteessa joka ei toimi 100%:sti. Joku voi sanoa, että olen bitch, mutta ei se mitään. Kyllä mä kestän. Totuus on etten ole vielä elämäni aikana törmännyt yhteenkään parisuhteeseen jossa haluaisin elää. Aika näyttää löytyykö minulle "sitä oikeaa" :)

Miespuolinen ystäväni totesi minulle kerran, että minussa on liikaa haastetta miehille. Todella monelle miehelle on kova pala, että nainen omaa vahvan itseluottamuksen ja kantaa itseään ylpeänä. Myös elämän runtelemana. Se oli ehkä yks kauneimmista asioista joita minulle sanottu. Sai minut oikaisemaan taas selkäni hitusen suorempaan ja katsomaan tulevaisuuteen pää pystyssä. Jos tämä on syy miksi olen sinkku tai parisuhteeni eivät kestä, on se erittäin hyvä syy :)

Mun mielestä osuvasti oli Miriam Attias kirjoittanut Tulvassa: "Vasta kun myös mies on sitä mieltä, että hoivaaminen on vapaa valinta eikä perusoletus, on turvallista antaa hänelle jalkahieronta sekä oman että hänen työpäivänsä päätteeksi." Voin yhtyä tähän lausahdukseen ja soveltaa sitä nyt siis myös noihin kotitöihin. Voisin varmasti tehdä mielelläni joistain asioista enemmän kuin oman osani, mikäli sitä arvostetaan, eikä oleteta että se kuuluu minun hoidettavakseni.

Olipas rönsyilevää pohdintaa elämän suurien asioiden äärellä. Mukavaa viikkoa kaikille!

(kommentoida saa - ja pitääkin!)